31.10.2009

Omena täytekakku



Kaipasin kokeiltavaksi jotain uutta. Onneksi löysin resepti virolaisen blogitaren sivulta.
Tämä täytekakku on aivan ihanan, raikas ja erikoinen täytekakuksi. Sen verran saamaton kokki olen ,minulta ei onnistu kakun pohjat.
Tämän reseptin mukaan kakku tule leikata 3-ksi mutta meikäläisen pohjasta tuli niin matala, hyvää kun sain sen edes kahtia. Aluksi kauhistutti monet teko vaiheet mutta kyllä oli sitä väärti.

Pohja :
3 muna
1dl sokeria
1dl jauhoja
0,25dl perunajauhoja
0.5 dl mantelijauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota vuoka valmiiksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa sitten munat ja sokeri kiinteähköksi vaahdoksi, lisää kiehuva vesitilkka ja jauho-leivinjauheseos.Kaada taikina pinnoitettuun irtopohjavuokaan ja paista 180 ast noin 35 minutiä
Kostuttaa :
Vaniljamaidolla (maito +vaniljasokeria )
Omena täyte :
300g omenan kuutioita
0,25dl vettä
50g sokeria
Laita kaikki kattilaan ja keitä kunnes omenat ovat pehmeitä .

50 gr. marsipaania

Vaniljakastike (toinen vaihtoehto ,valmis kastike kaupan hyllyltä )
1 muna
3 dl maitoa
1 tl perunajauhoja
2 tl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1. Vatkaa munan rakenne rikki kattilassa.
2. Lisää muut aineet vatkaten.
3. Kuumenna puuhaarukalla sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa.Varo keittämistä, silloin seos juoksettuu.
4. Kaada kastike tarjoilukulhoon, peitä kannella tai kelmulla ja jäähdytä.

vanilja-kermavaahto:
1dl vispikerma + vaniljakreemiä
Vaahdota kerma ja sekoitta joukkoon vaniljakastiketta
Koristele :
2dl kermavaahtoa
100g paahdettua mantelilastujatomusokeria
Koristelu:
Halkaise kakku isolla veitsellä sahaten kahtia /kolmeksi , kostuta puolikkaat vanilja maidolla.
Täytä omena hillolla ,vaniljakastikkeella ja vanilja-kermavaahdolla ja raasta lopukis marsipaani.
Nosta toinen puolikas paikoilleen ja pursota tai levitä kermavaahtoa reunoille.
Koristele pinta mantelilastuilla.

28.10.2009

Punainen KANACURRY -Gluteeniton !

Punainen kanacurry (Thaimalaisittain ) - 4 annosta

300g kanasuikaleita
100g pakasteherneitä
1 -2 porkkana suikaleina
1 iso tomaatti kuutioituna
2-4 rkl THAI KITCHEN Punaista currytahnaa
500 ml THAI KITCHEN Kookosmaitoa
1 - 2 rkl THAI KITCHEN Kalakastiketta (ei ollut paikallisessa kaupassa)
4 rkl kasviöljyä
muutama basilikanlehti
Rice Noodles -riisinuudeli 250 g -gluteenitomia

Valmista nuutelit ohjeen mukaan.

Suikaloi liha. Kuumenna 3 rkl öljyä paistinpannussa ja ruskista kanasuikaleet. Siirrä lautaselle odottamaan. Kuumenna 1 rkl öljyä pannussa, lisää 2 rkl currytahnaa ja kookosmaito ja kiehauta hämmentäen. Lisää pannuun liha, herneet, porkka suikaleet ja hauduta pari minuuttia. Lisää tomaati ja anna hautua 2 - 3 min. Mausta kalakastikkeella.

Tarkista maku: Halutessasi voit lisätä currytahnaa. Yhdistä kastike ja nuutelit ja anna maustua hetken verran.

Vinkki: Kana sijaista voit käyttää kuorittuja katkarapuja, jotka lisätään aivan lopuksi ruokaan kuumenemaan. Jos katkarapuja hauduttaa liian kauan, niistä tulee kumimaisia.

Tästä ruuasta sain ERIKOIS kiitokset koko perheeltä, kylläpäs tuntui hyvältä J

26.10.2009

Pähkinäpallot


Tarkoitus on kokeilla joitakin karamelli ohjeita (joulu lähestyy ).Hauskaa ,helppoa eivätkä raaka-aineetkaan ole kalliita, joten ilahduta läheisiäsi ja ystäviäsi.
Ensimmäinen resepti noin 30 kpl-lle
175 gr.tumma suklaata
2 rkl. maitoa
1 muna keltuainen
30 gr.voita
200 gr.marsipaania
75 gr. pistaasin pähkinään rouhetta
Sulata suklaa vesihauteessa, lisää maito Lisää munankeltainen ja voi, sekoitta hyviin kunnes massa on tasainen. Sekoittaa siihen marsipaanin pienet palat, taikinasta tule kiilaava ja kimmoisa. Anna massan jäähtyä kylmässä parisen tuntia ,pyörittä pähkinä rouheessa. Säilytä viileässä.
Toinen resepti :
Hunaja-Pähkinä makeiset
150 gr suolatonta voita
1 dl hunaja
2rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3/4 dl hasselpähkinärouhetta
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja hunaja hyvin,Lisää kaakaojauhe sekä vanil.sokeri ja lopuksi pähkinät.Pyörittele massasta palloja tai nostele teelusikalla nokareita vuokiin.Säilytä jääkaapissa.

25.10.2009

Pain d'épices -joululeipää - Jöululeib/keeks Prantsusmaalt



Yritin googletta ja löydä jotain tästä Ranskalaisesta leivästä jonkun näköistä tietoa mutta turhan, näköjään tätä ei paljon Suomessa ole leivottu .
Reseptin löysin virolaisesta leipääkirjasta ja ajattelin kokeilla ,vaikutti niin helppotekoiselta.
Lopputulos:
ulkonäky muistutti leipää mutta minun mielestä se on piparkakkuun makuinen kuivakakku.Sen verran reseptissä oli mainittu että Ranskassa nautitaan leipää ohkaisen ankanmaksan viipaleen kerä.
Huom ! Leipää on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Koostumus parane, kun käärit melkein jäähtynyt leivän kelmuun.


Mistä aloittaat :


1. yhdistä kuivat aineet :
450 gr vehnäjauhot
75 gr ruisjauhot
2.5 tl. ruokasuoda
1.5 tl.kaneli
1.5 tl.inkivääri
0.5 tl.suola
0.25 tl. muskaati
0.25 tl neilikka
0.25 tl.mustapippuria
0.5 tl. kokonaisia anista
2. Yhdistä kulhossa :
50 gr huoneen lämpöistä voi
1 muna
340 gr juokseva hunaja
1 rkl apelsiinin raast.kuori
Lisää lopuksi 2.5 dl vettä ja pienissä määrissä jauhoseosta.
Kaada taikina voideltun uunivuokaan .
Paista 180 ast. ja 60 minutia.

------------------------------

Sissejuhatuseks tahaks öelda ,et retsepti leidsn eesti keelsest leiva raamatust.Kergelt ja kiirelt saad valmis midagi uut.Kahjuks ei leidnud palju infi selle keeksi /leiva kohta.Please,andke teada ka mulle ,kui leiate selle keeksi kohta informatsiooni.

Esimeseks yhenda köik kuivad ained :

450 gr nisujahu
75 gr rukkijahu
2.5 tl. soodat
1.5 tl.kaneeli
1.5 tl.inkivääri
0.5 tl.soola
0.25 tl. muskaati
0.25 tl nelkki
0.25 tl.mustapipart
0.5 tl. aniisi

2. Teine etapp,vöta puhas kauss ja yhenda järg.komponendid  :

50 gr toatemp.pehmet vöid
1 muna
340 gr mett
1 spl. apelsiini riivitut koort


Köige löpuks segad köik kokku ja lisad vähe haaval 2.5 dl vett.
Vala taigen leivavormi  ja kypseta 180 kraadi juures tunni vörra.
Jäta tahkuma järgmise päevani .Maitse paraneb päev päevalt.

Jälkiruoka Thaimaalaisittain - Kookos-hedelmärenkaat


100 gr. palmu-tai ruskeaa sokeria (en löytänyt näitä ja käytin tumma siirapia )
4 1/2 dl. vettä
300 gr riisijauhoja
1 kanamuna
2 tl.leivinjauhetta
ripaus suola
125gr. kookoshiutaleita
2 omena
2 banaania
öljyä uppopaistamiseen
------
Pane sokeri ja vesi kasariin ja lämmitä seosta hitaasti koko ajan sekoittaen,kunnes se kiehuu hieman kokoon ja muuttuu siirappimaiseksi,Nosta kasari ja anna seoksen jäähtyä.
Sekoita isossa kulhossa riisijauhot,kanamuna,leivinjauhe,suola ja kookos tasaiseksi seokseksi.
Kaada jäähtynyt sokerisiirapi kookosseoksen joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.Jäta maustumaan 20 min.Poista omenoista siemenkota ja leikkaa hedelmöliha renkaiksi.Kuori ja viipaloi banaanit.Lisää hedelmät kookosseokseen.
Kuumena öljy kasarissa ,laske muutamia kookokseen verhoutuneita hedelmiä öljyn ja paista kullankeltaisiksí.Tarjoa tuoreiden hedelmien kera.

21.10.2009

Ruisleseleipää


uunista tullut leipäinen


Vaihe kaksi ,ennen uunin menoa ,puolen tunnin kohotuksen jälkeen ,huomio! reiät kadonnut


Kuvassa ensimmäinen vaihe ,paina sormilla reiät ,reikien häivyttyä on taikina tarpeeksi kohonnut.

Tarvitset :
4 dl vettä
2 dl.ruisleseita (Elovena)
1 ps.kuivahiiva
3/4 suola
2 rkl sokeria tai siirappia
1/2 dl jookseva margariinia
6 dl sämpyläjauhoja

Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöistä ) veteen ruisleset,joiden joukkoon kuivahiiva on sekoitettu.Lisää suola,sokeri,huomeenlämpöinen juokseva margariini seka sämpyläjauhit.
Sekoita tasaiseksi.Taikina tule ollaa löysää.Nosta puulusikalla kaksi leipää leivinpaperin päälle pellille.
Ripottelle pinnalle jauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi.
Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 min.Laita uuni lämpenemään 225 asteseen,paista uunin keskitasossa 8-12 min.
Aika menee vaivaiset 50 minutia ja leivät valmis.Anna leipien jäähdyä ,levittää voita päälle ja nauti täyttelläisestä tuoresta leivän mausta.

Mausteinen lihapata

Resepti ja kuvat ovat julkaistua täällä aikaisemmin mutta viroksi.
Kaverin pyynnöstä nyt myös suomeksi :

400-500 gr. lihasuikaleita
2 rkl. voita
2-3 porkkana2 isompaa
2-3 valkosipuliin kynttä
4 dl. kylmä vettä
Mausteet :
0.5 tl. inkivääriä
2 tl. currya
0.5 tl. jauhettua neilikka
0.5 tl. kanelia
0.5 dl. tomaatinpasta /ketsuppia
2 rkl. Soijakastiketta
0.5 suola
1pk (200 gr ) vihreitä papuja
2 dl. kerma

Etsi kaapista isompi teflon kattila.
Ruskista lihat siinä, lisää porkkana renkaat ja suikaloitu sipuli.
ruskista kevyesti. Nyt lisäät kaikki mausteet, tomaattipasta, soija ja vesi. Hauduttaa noin 40 min. pienellä lämmöllä sekoittaen välillä. Lisää tarvittaessa vettä. Lopuksi lisät siihen vihreät pavut, kerma ja jatkaa hauduttamista vielä 5 minuutin verran. Valmis on, ruoan aromaattisten mausteiden tuoksu täytti koko keittiön.
Älä jätä pois mitään mausteista, epäröin ensimmäisellä keralla kanelin käyttöä lihan ruuissani, onneksi ei tehnyt tätä virhettä. Nämä mausteet sopi mainiosti myös kanaan .

19.10.2009

Raparperi-pähkinäsuklaa bostonkakku


Osta kaupasta iso lehti taikina levy (600 gr ) ,suklaa-pähkinä levitettä ,nosta pakastimesta sulamaan raparperia ,etsi kaapista kaneli-sokeria ja pari lusikallista fariini sokeria .

Levittää tasaisesti, suklaa levitetä taikinalle, ripottele päälle raparperi paloja ja kaneli-sokeria.
Kiedo levy rullaksi ja leikkaa noin 5-6 cm paksuiksi paloiksi. Aseta viipaleet voideltuun vuokaan kauniimpi leikkauspinta ylöspäin.
Ripottele päälle vielä fariini sokeria Paista 200 ast. 40 min . (tai kunnes ovat kullan ruskeita )
-----------------------------
Retsepti leidsin siit , meeletult lihtne valmistada ja maitsev suutäis.Kartsin ,et rabarberi hapukas maitse käib yle ja pere väiksemad jätavad söömata. Önneks magus vööp tegi oma töö. Tulen edaspidi ka seda kiirelt valmivat pirukat ei kui kooki ,noh olgu mis on .

17.10.2009

Viimeisimat löydöt kirpputori reissuilta


Ihastuin näihin ottimeihin ,saa nähdä monetko vielä hankin


Mukaan tuli suloinen sydän kulho, lasinen kynttiläjalka ,tarjotin ,peili ja ottimet

Puulaskin sai valkoisen sävyn, harmi kun ylärivi puuttuu.

Tarjotin ja pitsiliina

Lasiruukku ja kukat tulivat samasta kirpusta.

9.10.2009

Marja piiras





Ihan tosissa ,tämä pikku mies teki tämän piirakkaan ihan alustaan loppuun.
Koulussa he harjoittelivat ja intoa jatkui vielä illalla, ei siinä auttanut vastaan panna.
Ainekset esiin ja poika kokkaili.
Minun osuus tässä tapauksessa oli vaan avata uunin ovi. Kyllä kakku maistui jo samana iltana oli lautanen tyhjä.
Pohja:
100 gr.voita
1 dl.sokeria
1 muna
2.5 dl jauhoja
1 tl.leivinjauhetta

Marjoja pohjan päälle
Täyte :
1 prk.rahkaa
1 dl piimä tai kermaviiliä
1 dl .sokeria
1 dl.vaniljasokeria
1 muna
175 astetta n.35 minutia

´--------------------------------
Versio -2 tästä piirasta :
Sama pohja mutta täyttenä tälläkertaa 1 tölkki ananasmurskka ja pari omena


Muutama otos uudella kameralla


Tuli hankkiutua pitkään harkinnan jälkeen uusi kamera(kiljun ilosta ). Ennen käyttöön ottoa luin ohjeita mutta ei kaikki painu mielen, helpommalla pääse kun kokeile ja oppi virheistään. Aikaisemmassa kamerassa ei ollut kuvausohjelmassa RUOKA kuvaus ohjelma, mikä mahdollista ottaa teräviä kuvia, saa nähdä miten onnistun siinä.
Toivottavasti saan aikaiseksi hyvää laatuisia kuvia.




















7.10.2009

Omena-kaneli rahka


Ei ole vaikea keksiä iltapalaksi JOTAIN, avaa jääkaappi, nosta kaikki tavarat esiin ja aloitta yhdistäminen.
Pekoni munakas syntyi näistä kahdesta aineksesta, itse tykkään kun siihen on paistettu myös sipulit, mutta lapset jättävät syömättä.
Jälkiruoaksi yhdistin 125 gr. rahka + puoli purkkia kermaviiliä (1 dl verran) +omena hillo (hiljattain tehty ja resepti löytyy blogistani) +kanelisokeria + vaniljasokeria.
Koristeeksi suklaa palasia. Jälkiruoka riittää kolmelle pienruokaiselle henkilölle.