30.9.2010

Ennen ja jälkeen puulaatiko

Puinen laatiko sai valkoisen sävyn ja tekstiin päälle.

29.9.2010

Ensimmäiset Suppikset mistä on tarkoitus valmista suppilovahverokeitto


Tätä sientä olen etsinyt monena vuonna ja turhaan. Onneksi kaveri väsyi minun itkuun ja suostui näyttä-mään miltä sieni näyttä luonnossa ja mistä näitä voi jopa löytää. En olisi ikinä ilman hänen apua löytänyt näitä.

Kooltaan sieni on pienikokoinen, joten he ovat varmassa piilossa sienestäjältä. Mutta nyt söpöliinit ovat kuivumassa ja huomenna laitettaan vieraille keittoa. Kiitos myös pikku apulaisille ketkä olivat sieniretkel-lä mukana.

Raaka-aineet:

2 l suppilovahveroita
2 pientä sipulia
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
2 tl kuivattua (tai 2 rkl tuoretta) rakuunaa
2 rkl tomaattipyreetä
1,2 l vettä
50 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa

Valmistusohje:

Puhdista sienet ja silppua niitä hieman terävällä veitsellä. Hienonna sipulit. Laita sienet reilunkokoiseen kattilaan ja anna nesteen haihtua miedolla lämmöllä. Lisää voi, sipulit ja tomaattipyree. Ripottele kattilaan vehnäjauhot ja sekoita. Kaada joukkoon vesi ja mausta rakuunalla ja varovasti suolalla. Kiehauta ja hauduta noin 20 minuuttia. Murenna joukkoon sinihomejuusto ja kaada kattilaan myös kerma. Kiehauta ja hauduta vielä hetki. Viimeistele hienonnetulla rakuunalla.

20.9.2010

Syyssatoa

Ruoho ON vihreämpää aidan toisella puolella !
 Anopin punajuuri on mielettömän isokokoinen ja minun punajuuri on sen rinnalla kirppu.

Kangassienen keitto



Maija-Liisan syntymäpäivän kakku & suklaa koriste



9.9.2010

Kesäkurpitsamarmeladi



Taivaallisen hyvää ja kaunis keltainen hillo sopii hyvin kakkujen täytteeksi, keksien päälle, puuron silmäksi tai paahto leivälle.


1 kg kuutioitua kuorittua kesäkurpitsaa

2 sitruunan raastettu kuori sekä paloiteltu hedelmäliha (=poista tarkkaan valkea osa ! )

250 g kuivattuja ja liotettuja aprikooseja (Laita aprikoosit veteen likoamaan yön yli)
pala tuoretta inkivääriä

1 kg hillosokeria

Keitä muita aineita paitsi sokeria hiljalleen kattilassa kunnes pehmenevät. Poista inkivääripala ja soseuta soseeksi. Kaada seos uudelleen kattilaan, lisää sokeri ja kuumenna. Tölkitä.
KOKEILU VUOKSI TEIN PUOLET OHJEISTA, ei olisi kannatanut. Onneksi saan lisää kurpitsoja ja teen isomman satsin, säilyy kuulemma jopa useita vuosia.