12.12.2013

Glögitiiviste

5 dl puna- tai valkoviiniä tai sokeroimatonta mehua
5 dl (ruoko)sokeria
2 kanelitankoa
1 rkl mausteneilikoita
2 palaa kuivattua pomeranssinkuorta tai suikaloitua appelsiinin kuorta
1 rkl kardemumman siemeniä
1 kuivattu inkivääri

Valmistusohje
1. Mittaa ainekset kattilaan ja keitä noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja maustua noin tunnin ajan. Siivilöi ja valuta pieniin pulloihin.
2. Käytä joko viinistä tai laimennetusta mehusta valmistetun glögijuoman maustamiseen.

• VINKKI: Viinin sijaan tiivisteen voi valmistaa omena-, päärynä-, rypäle-, puolukka-, herukka-, karviais- tai seljankukkamehusta. Jos mehu on sokeroitua, riittää puolet sokerimäärästä.

26.11.2013

Raitallinen kori




Aloitin korin virkkamisen jo tammikuussa, epäselväksi jäi miten otan silmukoita takareunasta,enkä vaivautunut etsimään selkeämpi ohjeita. Keskeneräinen työ jäi odottamaan parempia aikoja. Mutta hiljattain vahingossa löysin youtubesta  pätkän missä opetettiin juuri mitä olin vaille ja dadaa sain korin tehty ja nyt se odota uutta omistaja.
Materiaali koreihin voi löytyä jopa omasta vaatekaapista. Yöpuku, t-paita tai pitkikset leikataan kuteeksi ja keritään kerälle. Mahdolliset katkokohdat voi surauttaa ompelukoneella yhteen, etteivät pätkät hidasta vauhtia virkatessa. Tässä työssä on käytetty virkkuukouku nr.8.



16.11.2013

Kurpitsahillo

800 gr.kesäkurpitsa
2 sitrunaan mehu ja siemenet

ca 5 cm palatuoretta inkivääriä
400 gr hillosokeria
0,5 dl. brandyä tai rommia


Kuori kurpitsa, halkaise ja koverra lusikalla siemenet pois. Leikkaa pieniksi paloiksi.


Kuori ja raasta inkivääri. Pese sitruunat, raasta kuori ja purista mehu.(ota siemenet talteen )

               
 
                                       
                              Jos talosta löydy sideharso, voit käyttää tätä mutta paras on teesihti.
                                          Nimittäin sitruunan siemenet auttaa hilloa hyytymisessä.

                                       
                                   
         Lisää kattilaan brändi, hillosokeri ja raastettu inkivääri. Keitä n.10 minuuttia

        Poista sihti kattilasta ja soseuta seos sauvasekoittimella tasaiseksi,keitä vielä sekoitellen        
        noin 20 minuuttia.

        Nostele hilloa puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä viileässä.

                                                    Lapsenmielisille aamupuuroa :)
                              

11.10.2013

Syysiltojen ilot .....

Tämä matto teki välittömästi vaikutuksen nimenomaan helpon ohjeen takia.. Ohje tuolla linkin takana on kyllä tosi selkeä.Ainut mistä en tykännyt että kokoa oli onnetomat 105 cm.Rohekasti menin lisämään rivejä ja sain kasvatettua kokoa n.10 sentillä.Onnistui ! Matto menee tupantulias lahjaksi tyttärelle.



17.9.2013

Lampaankääpäpihvit

1½ l lampaankääpiä
3 rkl grahamjauhoja
3 rkl korppujauhoja
2 kanamunaa
4 rkl voita yrttisuolaa persiljaa maustepippuria

Puhdista sienet, poista jalka. Vatkaa munat kevyesti rikki ja kääntele sienten lakit seoksessa. Sekoita keskenään jauhot ja mausteet. Leivitä sienet jauhoissa. Kuumenna pannu ja lisää voi. Paista sienet pannulla kauniin kullankeltaisiksi.

11.9.2013

Omenaiset pikkuleivät

Pehmeät ja tosi maukkaat pikku leivät löysivät tien sydämeen

110 gr voita tai margariinia
2/3 lasil.sokeria
1 kanamuna

300 gr jauhoja
1 tl. leivinjauhetta

120 ml.kuohukerma

1 apelsiinin kuoren raastetta
2 omena

Vatkaa huoneen lämpöinen voi sokerilla. Lisää muna ja jatkaa vatkaamista.
Yhdistä kuivat aineet ja sekoita voiseokseen .
Vatkaa kermaa vaahdoksi ,sen ei tarvitse olla kova vaahto , sekoita vaahto varovasti taikinaan ,lisää lopuksi omenan palaset ja raastettu appelsiinin kuori.
Nosta teelusikalla leivinpaperille ja paista 200 ast noin 15 min. (kunnes ovat kullankeltaiset )



31.8.2013

Kerää tästä koosteesta itsellesi inspiraatio, ja tee omasi

Tee-se-itse tavarat ovat paljon mieluisimpia kun valmiit tuotteet kaupan hyllyltä.Onko kaikkille käyttöä ?On ... Internetistä löytyy askarteluideoita laitasta laitaan,käyttää hyväksi vanhoja tavaroita ja säästää luonnonvaroja.
Eriitäin edullisesti tuli hankittu kirpputorilta  sopivan kokoinen kyntiläjalka ja lautanen.(yht.1 €)Tästä syntyi hetkessä sopivan kokinen vati.



 Kaapeista löyty kun löytykin" arvokasta" tavara,joille voi antaa uuden mahdollisuuden.

Muistitaulu seinällä

 Parveketuolille piirsin sopivan kokoisen monogrammin vesikestävällä kynällä.Pientä piristystä valkoiselle pinnalle.


18.8.2013

Kiired soolakurgid- Nopeat suola kurkut

Koostisosad:
 
1 kgVäikeseid kurke
peotäis mustsõstralehti
maitseks tillivarsi
4-5 küünt küüslauku
1,5 spl meresoola
1,2 l  vett
 
Valmistamisõpetus:
Leota kurke jääkülmas vees umbes 2 tundi. Pese hoolikalt. Lao kurgid tihedalt purki – asetades alla ja vahele ohtralt mustrsõtralehti. Torka kurkide vahele tillivarsi ja küüslauguküüsi. Keeda vesi ja sega soolaga. Kalla kuum soolvesi kurkidele ja lase vastavalt päev-paar toasoojas hapneda.
 

 Ainekset:
1 kg avomaa kurkkuja
kourallinen mustaherukanlehteä
2 tillinoksaa
2 cm:n pala tuoretta; piparjuurta lastuina
4-5 valkosipulin kynttä
1,5 rkl merisuolaa
1,2 l vettä
valmistusohjeet:



Liota kurkkuja jääkylmässä vedessä  noin 2 tuntia. Pese huolellisesti. Lado kurkkuviipaleet ja valitsemasi mausteet puhtaisiin purkkeihin. Kiehuta mausteliemi ja kaada se kurkkujen päälle.Jäähdytä kurkut, sulje kannet ja säilytä kylmässä.Kurkkujen makuuntumisaika on 1 viikko mutta kuten nimi kertoo ovat valmiina syötäväksi jo seuraavana päivänä.Maku parane päivä päivältä. Kurkkujen makuuntumisaika on 1 viikko!
  

17.8.2013

Puolukkahyytelö -hyty (toivottavasti oikein kirjoitettu)



Eräs 7 kymppinen rouva suositteli kokeiltavaksi tätä ohjetta nyt kun marjat vielä puoli kypsiä. Puoliraaoista puolukoista hyytelöä/hilloa tehdessä hillosokeri on tarpeeton koska puolukoissa on itsessään hyytelöivää pektiiniä.
Internetistä en löytänyt tarkkoja ohjeita, muistin varassa tehty hyydyke sai kumminkin kauniin värin ja maun.

Teko ohjeet :
Siivosin marjat, survoin sen verran että kattilan pohjalle tuli mehua, annoin hetken kiehahtaa ja JATKOIN marjojen survomista sauvakoneella. Minkä jälkeen siivilöin,
Marjoista sain noin 400 gr. hilloin materiaalia

 ja lisäsin 300 gr  hienoa sokeria  ja lopuksi 70 gr. hyytelösokeria.
 Kun hillo on jäähtynut ja väriltä  hieman haaleampaa purkittaa sen.

Vadelma-puolukkahillo

 


Ainekset
350 g vadelmia
150 g puolukoita
1 vaniljatanko halkaistuna
1/2 pkt  Hillo-marmeladisokeria

Pane aineet kattilaan, pakastemarjat osittain sulaneina. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 5 minuuttia. Sekoita silloin tällöin. Poista vaniljatangot. Kuori vaahto pinnalta tarvittaessa. Jäähdytä vartti ja purkita puhtaisiin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa jälkiruokien, ohukaisten tai vohveleiden kanssa. Hillo sopii myös pinaattiohukaisten ja kaalikääryleiden kanssa tarjottavaksi.

6.8.2013

Vürtsikas pohlamoos - Mausteinen puolukkahillo

Koostisained
500 ml punast veini
1 tähtaniis
6 nelgitera
2 pulka kaneelikoort
500 g pohli
500 g Dansukkeri moosisuhkrut

  Kuumutage punast veini koos vürtsidega 10 minutit. Eemadage vürtsid, lisage pohlad ja keetke 5 minutit. Lisage moosisuhkur ja keetke veel 3 minutit. Tõstke keedunõu pliidilt, eemaldage vaht ja valage moos soojadesse puhastesse purkidesse.Sulgege purgid ja säilitage jahedas


Ainekset :
500 ml punaviiniä
1 Tähtianista
6 neilikka
2  kokonainaista kaneli tankoa
500 g puolukka
500 g hillosokeria

Kuumenna punaviini ja mausteet noin. 10 minuuttia. Poista mausteet, lisää puolukkaa ja keitä 5 minuuttia. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 3 minuuttia. Poista kattila liedeltä, poista vaahto ja kaada hillo puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä

4.8.2013

Suklaapikkukakkuset

 
 
 

Klassiko muffinsit, jotka kuorrutetta vaihtamalla muuttuu moneksi.
2,5 dl. vehnäjauhoja
1 dl.kaakaojauhetta
1 tl.leivinjauhetta
0,5 tl.ruokasoodaa
0,25 tl.suolaa
2,5 dl.soija-tai kauramaitoa
0,5 dl rypsiöljyä
1,5 dl.siirappia
0,5 dl. sokeria
1 tl.omenaviinietikkaa

Suklaakuorute ;

100 gr.Keiju sinista margariinia
1 dl.kaakaojauhetta
6 dl.tomusokeria ( laitoin 5 dl )
0,5 tl rommi aromia
3 rkl.omenamehua

Lämmitä uuni 175 C:seen
Sekoita kuivat aineet keskennään.Vatkaa nesteemaiset keskennään sähkövatkaimella noin 2 min.
Lisää kuivat ainett 2 erässä samalla vatkaten noin 1 min.verran.
Täytä vuoat 3/4 täyteen ja paista 28 min( ohje suoraan kirjasta ) miksi ei 30 min.(???)
Anna jäähtyä ja tee sinä aikana  kuorutte.
Vatkaa margariini ,kaakaojauhe ja tomusokeri pari minutia.Lisää mausteet ,mehu ja vatkaa 5 min.
Kuorruta !



21.7.2013

Churros

Churro, katalaaniksi xurro, on espanjalainen uppopaistettu leivonnainen,

Valmistusaineet ovat  yksinkertaiset, mutta lopputulos herkullinen


 noin 20-24 kpl
• 2 1/2 dl vettä
• 100 g voita
• 1/4 tl suolaa
• 2 1/2 dl vehnäjauhoja
• 3 munaa

Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kiehauta. Lisää jauhot ja vatkaa voimakkaasti, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Nosta kattila levyltä.
Vatkaa munat kevyeksi vaahdoksi ja lisää ohuena nauhana taikinan joukkoon samalla vatkaten.
Nosta taikina pursotinpussiin ja pursota massa suoraan 180 asteiseen öljyyn ja paista 3 minuuttia.
Mallilla ei ole niin väliä.
Pursota taikinasta öljyyn sormenpaksuisia 10–15 sentin tankoja ja paista ne kullanruskeiksi.
Valuta tangot talouspaperin päällä ja kieritä sitten sokerissa tai kanelisokerissa.
Tarjoa sellaisenaan siman, kaakaon tai latten kanssa tai nosta pöytään kulhollinen suklaadippiä





 




Suklaakastike:

60 gr.kaakaojauhetta
2,5 dl.vettä
125 gr.hienoa sokeria
30 gr voita

Keitä hiljalleen kaakaojauhetta,vettä ja sokeria ( 3min) koko ajan sekoittaen.
Sekoita joukkoon voi ja anna kiehtaa uudelleen.Lisää tarpeen mukaan vettä, kunnes seos on juokseva.


19.7.2013

Raparperi-mansikkahillo maustettu kardemummalla

Hillot tarjoavat aitoja makuelämyksiä, tällä kertaa pieni poikkeus perus mansikka- raparperi
hillosta.Lettujen paistaminen aloitettiin heti, vaikka hillo on vasta jäähdymässä.



 

 

Ainekset

500 g raparperia paloiteltuna.
 300 g mansikoita viipaloituna
 purista 1 sitruunasta mehut
 3 gr. jauh.kardemumma
500 g Dansukker Hillosokeria

Kuumenna sitruunan mehu, raparperi ja mansikat ja kardemumma kattilassa. Sekoita hillosokeri höyryävään seokseen, kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen noin 10 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori vaahto. Anna hillon jäähtyä noin puoli tuntia välillä sekoittaen. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin, täytä purkit piripintaan. Sulje hyvin ja säilytä viileässä.

13.7.2013

Caesar-salaatti, kesäruokaa juustoista

Caesar-salaatin kruunaa itse tehty kastike ja krutongit. Ruokaisemman salaatista saat kun lisäät joukkoon esimerkiksi broileria tai katkarapuja.
4 annosta

Valmistusaineet:

400 gr. rooman ,side- tai jäävuorisalaattia
300 gr.kirsika tomatia
noin 4 kanafileetä
suola, pippuria maun mukaan
2 dl parmesaaniraastetta

Huuhdo salaatti ja revi suupaloiksi. Pese ja viipaloi tomatit. Yhdistä salaatti ja tomatit laakeassa kulhossa.Paista broilerinfileet kypsiksi, mausta suolalla ja suikaloi. Nosta lihasuikaleet salaatin päälle.Sekoita salaattiin kastiketta makusi mukaan. Viimeistele rouhaisulla mustapippuria ja krutongeilla .



Juustokrutongit:

Leipäviipaleita
oliiviöljyä
juustoraastetta (parmesan, manchego tai emmental)
Sivele leipäviipaleet oliiviöljyllä. Paista 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia, ja ripottele niille puolet juustoraasteesta. Paista lisää kolme-neljä minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Käännä ympäri ja sivele öljyä leipien toiselle puolelle ja paista vielä viisi minuuttia. Ripottele loput juustot leiville ja anna olla vielä hetki uunissa.

Salaatinkastike:

1,5 rkl. dijonsinappia
2 dl ruokaöljyä
1dl.kermaviiliä ohentamiseen
Otaa esiin tehosekoitin .Laita siihen  keltuaiset ja  ja sinappi,Lisää öljy ohuena nauhana ja vatkaa kermaiseksi kastikkeeksi.. Purista joukkoon valkosipulinkynnet. Ohenna tarvittaessa  kermaviilillä sillä kastikkeen tulee olla kuin ohutta majoneesia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa salaatinlehdet, pekoni ja parmesaanilastut kulhoon. Sekoita salaattiin kastiketta makusi mukaan. Viimeistele rouhaisulla mustapippuria.



                     
                           
                            
             

 

            
                             

10.7.2013

Louhisaaren juoma- mustsöstra lehest siirup

Toin tämän reseptin taas esiin.


SUOSITTELEEN TÄTÄ VALMISTA NYT ,KUN LEHDET OVAT NUORIA .Juoma tai lehtiä voi pakasta talveksi.

 


Vasemalla -lisätty vadelman lehtiä ,tiivistestä tule pehmeämpi makuinen tiiviste -suosittelen

Vasak poolses purgis vaarika lehed, ausalt öeldes meeldib mulle see maitse rohkem,saame palju pehmema maitsega siirupi-

Tämä mustaherukanlehdillä maustettu sima on ollut kuulu jo marsalkka Mannerheimin nuoruudessa. Juomaa on nimittäin valmistettu Louhisaaren kartanossa Askaisissa eli hänen kotonaan. Juomaa voi tehdä jo kuivatuista tai tuoreista mustaherukanlehdistä. Aromi juomassa on sen verran hieno, että mustaherukkapensaita kannattaa kasvattaa jo lehtien takia.

Valmistus :
Kuvassa 4 l. kattila täynnä lehtiä, lehtien väliin sirottelin sitruunanhappoa ja sen jälkeen päälle kiehuva vettä.
Tunnin kuluttua lehdet alkoivat tummua ja koko talo tuoksui mustaviininmarjojen lehdiltä.

Anna juoman tekeytyä huoneen lämmössä vuorokauden verran. Siivilöi lehdet pois. Liuota sokeri ensin osaan nestettä ja sitten koko nesteeseen.
Pullota ja säilytä kylmässä. Tarjoa juomaa jääpalojen kera sellaisena tai kivennäisvedellä laimennettuna. Marskin juoma sopii mainiosti myös juomasekoituksiin.
Kokeilu mielessä laitoin yhden pullon kourallisen vadelman lehtiä vuorokaudeksi. Aivan ihanan makuinen tiiviste siitä tulikin. Mitä voin sanoa tästä, halpaa ja tosi raikas juoma tästä tuli.
Kokeilkaa ,ette tule pettymään.
Resepti :
4 l mustaherukan lehtiä
4 l kiehuva vettä
40 g sitruunahappoa
800 g sokeria
-----------------------------------
Retsept :4 l. mustsöstra lehti
4 l keevat vett
40 gr sidrunihapet
800gr suhkurt

1 päeval korjad potti lehed,söelu veega . Lisa lehtede vahele sidrunihapet ja keev vesi peale.
2 päeval söelud lehed välja ,sulatad suhkuru väikses koguses vees(2 dl.) ja sega potti kus lehed.
Valmis ! Siirupit ei ole vaja keeta.
Säilib umbes paar nädalat kylmkapis. Maitse ei muutu kuid hakkab hägunema.
Soovitan mingi kogus sygavkylma panna ja teine osa vötta kasutusele.
Vaarika lehed panin valmis siirupisse umbes 5 tunniks vöi kogu ööks.

24.6.2013

Raparperitorttu

Pohja:
75 g,voita
1 dl.kaurahiutaleita
2 dl.vehnäjauhoja
1,5 dl.sokeroa
Sulata voi ja lisää muut aineet.
Sekoita tasaiseksi ja painele piirasvuaan pohjalle.
Paista pohja 200 ast.n 10min.
 

 
Tee täyte:
 
75gr.voita
1 dl.sokeria
1tl.van.sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
2 dl.ruokakermaa
4-5 omena (laiton 2 omena ja kolme isoa raparperi vartta )
1 pss.mantelirouhetta
Sulata voi kattilassa,lisää sokerit ja jauhot.Kaada kerma vähitellen sekaan
Sekoita koko ajan ja anna kiehahtaa hetkeen.


                                                      Viipaloi omenat ja raparperi ja levitä esipaistetulle pohjalle.
                                                   Ripottele puolet mantelirouheesta omenien päälle.
                                                    Levitä päälle kastike ja loput rouheesr´ta.
                                                    kypsennä  vielä n.25 min.


herkullisia hetkiä !


16.4.2013

Voileipäkakku kalasta

Tällä voileipäkakulla hurmaat kaikki vieraat


12 isoa paahtoleipäviipaletta
Täyte
100 g kuorittuja katkarapuja
100 g kylmäsavukirjolohta tai kylmäsavulohta
1 dl tuoretta tilliä
1 dl tuoretta kevät- tai ruohosipulia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl paksua (turkkilaista) jogurttia tai ranskankermaa
½ tl rouhittua mustapippuria
Kostutus
½–1 dl kalalientä (kuutiosta tai fondista)
1–2 rkl sitruunamehua
Kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl paksua jogurttia tai ranskankermaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
Koristeluun
50–75 g kylmäsavulohta
kokonaisia katkarapuja
sitruunaa
tilliä, kevätsipulia ja punasipulia

1. Valmista täyte. Sulata katkaravut ja purista ylimääräinen neste pois. Hienonna ravut ja lohi, tilli ja kevät- tai ruohosipuli. Yhdistä täytteen raaka-aineet tahnaksi. Valmista myös kostutusliemi. Liota pala liemikuutiosta kuumaan veteen tai mausta vesi kalafondilla. Lisää sitruunamehu.
2. Jaa leipäviipaleet pinoiksi ja leikkaa kuoret pois ohuelti.
3. Vuoraa leikkuulauta elintarvikekelmulla. Asettele sille kolme leipäviipaletta rinnan ja kostuta ne, etenkin reunat, pullasudilla. Kostutusliemen menekki riippuu leivästä. Höttöinen leipä tarvitsee vähemmän kostutusta kuin tiivis.
4. Levitä kostutettujen leipäviipaleiden päälle kolmasosa täytteestä. Nosta toinen kerros leipiä päälle, kostuta ja levitä täyte päälle. Toista vielä kolmannen kerran. Viimeiseksi tulee leipäkerros, joka vain kostutetaan.
5. Nosta kelmun reunat voileipäkakun päälle tiiviisti. Kietaise vielä toinen kerros kelmua päälle tarvittaessa. Nosta paketti jääkaappiin leikkuulaudalla tai vadilla. Aseta tasainen pieni paino päälle. Tarkista, että paino on suorassa, jotta kakku ei painu vinoon. Anna kakun vetäytyä ja kostua 12 tuntia eli puolisen vuorokautta.
6. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Nosta kakku leikkuulaudalle ja levitä kuorrute kakulle kauttaaltaan. Nosta kakku kahden lastan avulla tarjoiluvadille. Koristele haluamallasi tavalla täytteessä olevilla raaka-aineilla.


  • Voit käyttää lämminsavulohta tai -siikaa sekä tonnikalaa. Kalakakkuun sopii myös munahakkelus.
  • Majoneesi voi korvata jogurtin tai ranskankerman.
  • Paistetut paprika- ja kesäkurpitsakuutiot ja sienet istuvat täytteeseen. Niitä ja tuorejuustoa yhdistämällä onnistuu myös kasvisversio voileipäkakusta.
  • Unelmatorttu



    Unelmatorttu:
    • 4 kananmunaa
    • 1 dl sokeria
    • 1 dl vehnäjauhoja
    • 1/2 dl perunajauhoja
    • 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
    • 1 tl leivinjauhetta
    • 2 tl vaniljasokeria
    Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi varovasti taikinaan. Kaakaojauheesta jää helposti paakkuja joten siivilöinti kannattaa!
    Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista noin 200 asteessa viitisen minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.

    Kumoa pohja sokeroidulle (mieluusti erikoishienoa sokeria) leivinpaperille, poista paistossa ollut leivinpaperi ja anna jäähtyä.

    Täyte:
    • 150 g suolatonta voita
    • 2 dl tomusokeria
    • 2 tl vaniljasokeria
    • 1 kananmunan keltuainen
    Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuainen sekä vaniljasokeri voimakkaasti vatkaten.

    Levitä täyte pohjan päällle. Parhaiten toimii tässä nuolija.
     Kääri rullalle ja anna tekeytyä kylmässä muutama tunti.

    Mango-suklaakääretorttu



    Pohja3 kananmunaa
    1.5 dl sokeria
    0.5 dl Pirkka vehnäjauhoja
    0.5 dl perunajauhoja
    0.5 dl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
    1 tl leivinjauhetta

    Täyte
    1 tlk (425 g) mangoviipaleita sokeriliemessä
    1 dl vispikermaa
    1 rs (200 g) apelsiini tuorejuustoa
    2 rkl sokeria
    2 tl vaniljasokeria
    1 rkl sitruunamehua

    Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

    Valuta ja kuutioi mangoviipaleet. Vaahdota kerma ja lisää siihen sitruunamehulla notkistettu tuorejuusto, mangokuutiot ja loput täytteen ainekset. Levitä täyte torttupohjalle ja rullaa koko komeus pitkän sivun suuntaisesti (tai niinkuin me anarkistit, lyhyen sivun suuntaisesti) leivinpaperin avulla. Kietaise leivinpaperissa oleva rulla vielä keittiöliinaan ja anna tortun kiinteytyä jääkaapissa.

    13.4.2013

    Ennen ja jälkeen


    Kevät ja luonnon herääminen on myös innoittanut tähän seuraavaan askarteluun. 
    Kirpputorilöydöt saavat täysin uuden ulkonäön.



    28.3.2013

    Pääsiäiskoriste



     Tässä ei ole käytetty aitoja munia ,muoviset tai puiset munat kestävät paremmin kolhuja.Munat säilyy ehjana seuraavan pääsiäisen .Maala ja koristele  :)